Tehtävänantona oli suunnitella logo ja brändi-ilme kuvitteelliselle yritykselle. Valitsin Vuffix-eläintarvikeliikkeen, koska se tuntui minulle helpoiten lähestyttävältä ja sain melko nopeasti idean logoon.

Tavoitteenani oli tehdä mahdollisimman yksinkertainen ja selkeä logo, jonka eri elementtejä olisi helppo järjestellä uudelleen esimerkiksi merchiä ajatellen.
Piirsin paperille tavanmukaiseni kissan ja keksin sen kaveriksi koiran, jonka inspiraationa toimi kaverini japaninpystykorva-schipperke mix. Hoksasin, että kissan pystyisi tarvittaessa kasaamaan näppäimistön näppäimillä, joten pidin tämän mielessäni koiraa suunnitellessani. Pidin kuitenkin piirtämistäni versioista sen verran paljon, että pitäydyin niissä.
Muutin tussipiirrokset vektoreiksi Image Trace -työkalulla ja sommittelin valmiit vektorit valitsemani fontin ympärille. Vaihdoin sommittelua käyntikortissa ja tein logosta vielä tekstittömän version, jota käytin paita-designissa.
Koska kyseessä on kuvitteellinen yritys, saatan tulevaisuudessa käyttää tekstitöntä versiota logosta omaan käyttöön esimerkiksi tarroissa tai kangasmerkeissä.




